Ympäristö
Ympäristö on osa toimintapolitiikkaamme. Valloxin toiminnassa suurimmat ympäristöön vaikuttavat tekijät ovat tuotannon käyttämät materiaalit, raaka-aineet ja energia. Olemme tehneet pieniä ilmastotekoja vuosittain ympäristösertifikaatin myöntämisestä lähtien (v. 2017). Pyrimme jatkuvasti pienentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia, ja olemme muun muassa määrätietoisesti vähentäneet jätteiden määrää. Kiinnittämällä huomiota mm. työsuhdeautojemme päästöihin olemme onnistuneet vähentämään niitä systemaattisesti ja autokantamme on myös vähitellen sähköistymässä. Suosimme mahdollisuuksien mukaan energiatehokkaita ratkaisuja ja selvitämme parhaillaan uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä toiminnassamme. Olemme luoneet Valloxin ympäristöstrategian, joka määrittelee tavoitteemme tuleville vuosille.
Ympäristöstrategia
Kestävä kehitys on osa Valloxin toimintapolitiikkaa, ja tavoitetilanamme on kantaa vastuu tuotteistamme niiden suunnittelun alkuhetkistä aina elinkaaren loppuun saakka. Valloxin Ympäristöstrategia laadittiin asiakkaita ja sidosryhmiämme kuunnellen ja Valloxin ympäristöstrategian päämäärät nousivat kyselystä. Valloxin ympäristöstrategiaan sisältyy myös ympäristötiekartta, jonka avulla määrittelimme askeleet, joilla tavoitteisiin päästään.

Ympäristöselosteet (EPD)
Ympäristöselosteet ovat akkreditoidun kolmannen osapuolen varmentamia asiakirjoja, joissa kuvataan tuotteidemme ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta. Ympäristöselosteiden laatimiseksi on ensin arvioitava tuotteen elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset (Life Cycle Assessment, LCA). Tämän jälkeen voidaan laskea tuotteiden ympäristövaikutukset. Ympäristöseloste laaditaan standardien ISO 14025 ja EN ISO 15804 sekä tuoteryhmäspesifisen laskentaohjeen (PCR, product category rules) mukaisesti.

Hiilikädenjälki
Hiilikädenjäljellä viitataan yrityksiin, jotka toiminnallaan kasvattavat asiakkaille tuotettuja positiivisia ilmastovaikutuksia. Näin ollen voidaan määrittää, kuinka paljon päästöjä yrityksen toiminta tai jokin ratkaisu säästää. Vastuullisten tahojen tavoitteena on hiilijalanjäljen eli hiilidioksidipäästöjen pienentäminen myös omassa toiminnassaan. Hiilikädenjälki ei liity hiilijalanjälkeen, vaan toimii erillisenä yrityksen ilmastovaikutuksista kertovana mittarina.
