Ympäristöstrategian toteutus – missä mennään?
Olemme nyt toteuttaneet Valloxin ympäristöstrategiaa muutaman vuoden ajan. Välillä on hyvä kurkistaa taaksepäin ja huomata, mitä oikein on saatu aikaan.
Ympäristöstrategiassamme on neljä eri polkua, joita toteutamme tietyillä toimenpiteillä:
- Tunnemme tuotteidemme elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset
- Olemme sitoutuneet tuotteiden elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten pienentämiseen
- Edistämme ympäristötietoisuutta
- Olemme sitoutuneet oman toimintamme ympäristövaikutusten pienentämiseen
1. Tuotteiden ympäristövaikutukset
Tuotteidemme osalta olemme aloittaneet elinkaarilaskelmien (LCA) tekemisen vuonna 2023, ja ensimmäiset ympäristöselosteet (EPD) julkaistiin vuonna 2024. Vuonna 2025 työtä jatkettiin, ja tällä hetkellä olemme tilanteessa, että EPD:t kattavat jo reilusti yli puolet liikevaihdostamme. Tämä on melko hyvin ottaen huomioon, että olemme vasta päässeet vauhtiin.
Lisäksi olemme tehneet useita hankkeita, joilla pyritään vähentämään turhien materiaalien käyttöä. Esimerkkinä seinäkiinnityslevyjen pienentäminen. Kuvassa näkyvät tähän mennessä saavutetut CO2e-säästöt tämän muutoksen ansiosta.
Edellisten lisäksi on tehty myös pienempiä hankkeita. Olemme mm. vähentäneet muovin käyttöä koneiden pakkaamisessa. Pelkästään tästä vuotuiset hiilidioksidipäästömme vähenevät noin 1400 kg CO2e. Tämä vastaa noin 9000 km autoilua bensiiniautolla.
2. Tuotteiden elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset
Vuoden 2025 aikana julkaisimme uuden vakiovirtausmalliston, CFi-ilmanvaihtokoneet. Useat CFi-mallit kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa kuin vastaavankokoiset vanhat ilmanvaihtokoneet, jolloin niiden käytön aikaiset ympäristövaikutukset pienenevät merkittävästi.
Tavarantoimittajamme ovat avainasemassa tuotteidemme ympäristövaikutuksia pienennettäessä ja hankintamme on ottanut aktiivisen roolin heidän kanssaan. Arvioimme vuosittain suurimmat toimittajamme vastuullisuuden eri näkökulmista ja toimittaja-auditoinneissa huomioimme yritysten panostuksen ympäristöasioihin.
Elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin liittyvät myös GHG laskennan Scope 3 -päästöt. Näiden vähentäminen suoraan on vähän haastavampaa, koska päästöt tulevat toimitusketjun osista. Olemmekin nyt ensimmäisessä vaiheessa keskittyneet sellaisiin päästöihin, joihin voimme vaikuttaa. Vuonna 2025 olemme mm. siirtyneet käyttämään Bio-Dieseliä kotimaan kuljetuksissa.
3. Ympäristötietoisuuden lisääminen
Olemme lisänneet ympäristöviestintää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Vuoden 2025 syksyllä koko henkilöstölle järjestettiin yhteistyökumppanimme toimesta kattava kierrätyskoulutus. Koulutuksen jälkeen luovuimme sekajätteen keräämisestä ja jatkossa kaikki aikaisempi sekajäte kierrätetään oikein.
Ulkoisille sidosryhmille lähetämme vastuullisuuteen liittyviä uutiskirjeitä pari kertaa vuodessa. Nettisivujemme vastuullisuusosio laajeni ja selkiytyi uusien kotisivujen myötä ja viestimme vastuullisuudesta säännöllisesti sosiaalisen median kanavilla.
4. Oman toiminnan ympäristövaikutusten pienentäminen
Lähtökohtana oman toiminnan ympäristövaikutusten pienentämiselle on lähtötilanteen selvittäminen. Olemme laskeneet oman toiminnan hiilijalanjälkeä jo useamman vuoden ajan, ja meillä on hyvä käsitys siitä, millä toimenpiteillä saamme hiilijalanjälkeä tältä osin pienennettyä. Vuoden 2025 alusta lähtien kaikki tehtaalle hankkimamme energia on alkuperätakuin varmennettua tuulisähköä, ja tällä olemme pystyneet vähentämään oman toimintamme hiilidioksidipäästöjä 75 %.
Olemme tehneet vuosittain myös paljon pienempiä toimenpiteitä energiankulutuksen pienentämiseksi. Nämä toimenpiteet toki näkyvät myös tuotteiden LCA-laskennassa ja vaikuttavat sitä kautta tuotteiden elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin. Vuoden 2025 aikana teimme mittavan ilmanvaihtoremontin, jonka avulla saamme säästöjä energiankulutuksessa. Vuotuinen laskennallinen säästö sähköenergiassa on 51 MWh ja lämpöenergiassa 91 MWh. Pienempänä hankkeena voidaan mainita mm. tehtaan konttorin valaisimien vaihto, josta säästöä tulee vuosittain muutama kilowatti.
Ympäristöstrategiamme on kuvattu melko yleisellä tasolla ja monessa kohdassa konkreettiset tavoitteet ja mittarit ovat puuttuneet. Seuraavassa vaiheessa strategiaa ja tavoitteita tarkennetaan, jotta toimenpiteiden kohdentaminen olisi selkeämpää ja niiden vaikuttavuuden seuranta helpottuisi.