Vuonna 1987 Valmet Loimaan tehtaan nimeksi muuttui Vallox, jona se tänäkin päivänä tunnetaan. Nimen syntymisen takana on hauska tarina, jonka kertoo yksi tehtaan entisistä omistajista, Olavi Suominen.
Elettiin vuoden 1986 syksyä ja mietimme, mikä uudelle yritykselle nimeksi, kun me, neljä tehtaan silloista toimihenkilöä, olimme ostamassa Valmetilta sen Loimaan tehdasta. Tehtaan telex-osoite oli Vallo ja ajattelimme, että se voisi olla myös uuden vuoden 1987 alusta aloittavan yrityksen nimi.
Joulukuun alussa 1986, Itsenäisyyspäivän aikaan, olimme lähdössä koko Loimaan tehtaan henkilöstö Turusta laivaristeilylle viettämään ”pikkujoulua”, mutta todellinen syy oli julkistaa yrityskauppa, joka aloittaisi uuden vaiheen loimaalaisten ilmanvaihtolaitteiden historiassa eli Vallo Oy. Tilaisuuteen oli hankittu tumman sinisiä kaulahuiveja ja pipoja, joissa luki valkoisella Vallo ja muutakin Vallo-aiheista mainosmateriaalia.
Joulukuun lopussa, joulun ja vuodenvaihteen välillä, olimme menossa Mäkelän Raunon kanssa Valmetille neuvotteluun. Samalla päätimme tehdä myös Patentti- ja rekisterihallitukseen Vallo Oy:n rekisteröinnin. Nostin pankista tililtäni rahat Suomen valtion leimamerkkeihin ja hain merkit Helsingin pääpostista. Ajoimme silloin Helsingin Bulevardilla sijainneeseen Patentti- ja rekisterihallitukseen ja liimattuamme leimamerkit Vallo Oy:n rekisteröintihakemukseen, astuimme sisälle virastoon.
Ilmoitimme asiamme, minkä jälkeen naisvirkailija halusi nähdä hakemuksen, jotta hän voisi tarkastaa mahdolliset puutteet. Aluksi hän kirjoitti tietokoneelle yrityksen nimen Vallo ja välittömästi hän ilmoitti, että tämä nimi ei käy, koska Vallo on suojattu sukunimi.
Keskustelimme hänen kanssaan, että mitä voimme nyt tehdä, koska uusi yritys aloittaa toimintansa virallisesti 1.1.1987 ja vanha Valmetin Loimaan tehdas lopettaa 31.12.1986, eikä meillä ole tässä enää aikaa kuin muutama päivä.
Virkailija rauhoitteli meitä ja kertoi, että usein tämän tapaisissa ongelmissa auttaa, kun nimen loppuun laitetaan x-kirjain. Tämä vaihtoehto Vallox, Vallo-nimen tilalle, tuntui meistä paremmalta ja muutimme sen rekisteröintihakemukseen.
Edelleen tänä päivänäkin kuulostaa Vallox paremmalta korvaan kuin Vallo.
Olavi Suominen