Helppokäyttöisyys ilmanvaihtosaneerauksen tavoitteena

Helppokäyttöisyys ilmanvaihtosaneerauksen tavoitteena

2000-luvun alussa rakennetun omakotitalon ilmanvaihtosaneeraus ilman kanavamuutoksia kävi kätevästi.

Taloa ja tekniikkaa uusiksi

Anne-Marin ja Jessen vuonna 2001 rakennettu talo on tyypillinen 2000-luvun alun omakotitalo: yksi kerros, 140 m2, suora sähkölämmitys ja lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihto aikansa suosituimmalla ilmanvaihtokoneella – MUH Ilmava OK:lla. Tekniikalla ja rakenteilla alkoi kuitenkin olla ikää lähes 20 vuotta, joten uudistaminen oli tarpeen.

Kun urheilevaan perheeseen syntyy toinen poika, toimivien pesu- ja kodinhoitotilojen arvostus nousee. Tämän johdosta kodinhoitohuone, sauna, pesuhuone sekä WC remontoitiin täydellisesti. Jotta vastaremontoidut tilat säilyvät viihtyisinä, myös ilmanvaihto päätettiin päivittää tähän päivään. On selvää, että uudet ilmanvaihtolaitteet ovat huomattavasti pihimpiä kuin vanhat, mutta lapsiperheessä kaivattiin ennen kaikkea helppokäyttöisyyttä.

Ilmanvaihtokone on sijoitettu lämpimään varastoon, johon käynti on ulkokautta. Paikka pesuhuoneen seinän takana on ilmanvaihtokoneelle ihanteellinen, mutta vanhan koneen käyttökytkimet olivat kiinteät. Niinpä oli harvinaista, että varaston katonrajassa olevia nappuloita käänneltiin. Ilmavaihto toimi siis lähes koko ajan vakioteholla ja -lämpötilalla.

Uusi laite, uudet ominaisuudet

Vallox 121 SE oli luonnollinen valinta vanhan ilmanvaihtokoneen korvaajaksi, sillä se sopii MUH Ilmavan paikalle ilman kanavamuutoksia. Koneen ohjaus on aivan eri maailmasta kuin parinkymmenen vuoden takaisissa koneissa. Merkittävin uudistus ohjauksessa on kosteuteen perustuva puhallinnopeuden säätö. Pesuhuoneeseen asennettiin ilmanvaihtolaitteeseen liitetty kosteusanturi, joka säätää ilmanvaihtoa tarpeen mukaan. Ohjain päätettiin sijoittaa kodinhoitohuoneen valokatkaisijaryhmään yhdessä kiukaan ohjauskeskuksen kanssa, jotta katse osuu siihen usein.

Kun perheessä on pieniä lapsia ja vanhemmat urheilevat, pesuhuone on kovassa käytössä. Samoin pyykinpesukone käy lähes päivittäin. Nyt ilmanvaihto tehostuu tarpeen mukaan kosteuden noustessa. Esimerkiksi pyykinkuivaus nostaa ilmanvaihtoa vain hieman, mutta paljon kosteutta tuottava saunominen nostaa tuuletuksen yleensä täydelle teholle. Ilmanvaihto myös pienenee tilojen kuivuessa, eikä nappuloita tarvitse muistaa käydä painelemassa. Lisäksi Vallox 121:n lämmöntalteenoton ohitusautomatiikka auttaa pitämään talon sopivan lämpöisenä. Ja koska aktiivisella perheellä ilmanvaihto ei ehkä ole aina päällimmäisenä mielessä, on hyödyllistä, että huoltomuistutin huomauttaa, milloin suodattimet ovat vaihdon tarpeessa. 

Ilmanvaihtosaneeraus on muutakin kuin koneen vaihto

Kuten yleensä, myös tämä remontti alkoi purkutöillä. Ilmanvaihtokone irrotettiin ja kanavat puhdistettiin. Vanhan koneen vaihdettava ”kesäkenno” meni kierrätykseen koneen mukana. Alkuperäinen äänenvaimennus oli tehty hyvin, joten sitä ei paranneltu. Silti uuden koneen myötä järjestelmästä tuli hiljaisempi. Ainoa merkittävä muutos kanavistossa oli ulkosäleikön vaihtaminen isommaksi. Ilmanvaihtokanavien lämpöeristys todettiin kunnolliseksi, mutta liesituulettimen kanava paloeristettiin nykyvaatimusten mukaisesti.

Uusi ilmanvaihtokone kiinnitettiin seinään vanhan koneen paikalle, joten kanavat osuivat täsmälleen kohdalleen. Ulko- ja jäteilmakanavan ympärille asennettiin umpisolumuovisukka kondenssieristeeksi. Korkean hyötysuhteen ansiosta Vallox 121:n jäteilma on todella kylmää, joten eristämätön jäteilmakanava voisi kondensoida jopa kuivassa varastossa.

Uusi ilmanvaihtokone saa sähköt samasta pistorasiasta kuin vanha, mutta ohjaimelle ja kosteusanturille vedettiin johdot kodinhoito- ja pesuhuoneeseen. Kondenssivesi johdettiin varaajan alla olevaan lattiakaivoon. Lopuksi ilmavirrat säädettiin. Portaattomasti erikseen säädettävät Vallox 121:n tasavirtapuhaltimet helpottavat säätäjän työtä ja auttavat luomaan hiljaisen ja huomaamattoman ilmanvaihdon.

Ja sitten suihkuun ja nukkumaan…

Anne-Mari ja Jesse ovat tyytyväisiä ennen kaikkea ilmanvaihdon helppouteen ja hiljaisuuteen. Vanhassa koneessa vaihdettiin kesäkenno kesäksi, jotta talo ei lämpenisi liikaa. Syksyllä vaihdon unohtuessa lämmöt pääsivät harakoille. Vallox 121:n automatiikka ei koskaan unohda. Kevään jatkuessa pitkään viileänä, lämmöntalteenotto lämmitti tuloilmaa mukavasti, mutta ulkolämpötilan noustessa laite ohittaa lämmöntalteenoton ja pyrkii viilentämään taloa öisin ulkoilmalla. Kun saneerauksen yhteydessä makuuhuoneen ilmavirtaa vielä kasvatettiin, maittaa uni entistä paremmin. 

Mikäli vauhdikkaan perheen elämänrytmi joskus tasaantuu, ilmanvaihtokoneeseen voi ohjelmoida ajat, milloin perhe on kotona ja milloin poissa. Huoltomuistutin muistuttaa, milloin suodattimet pitää vaihtaa. Puhdas sisäilma on kaikille tärkeä asia. Talon takka on yleensä vetänyt moitteetta, mutta mielenrauhaa lisää tieto, että Vallox 121 SE:ssä vakiona olevalla takkatoiminnolla voi tehdä hetkellisen ylipaineen, mikäli matalapaineella savut alkavat virrata väärään suuntaan.

Hienoin varuste koko perheen mielestä on kuitenkin pesuhuoneen seinällä sijaitseva kosteusanturi. Automaattisen kosteusohjauksen ansiosta aktiivisessa perheessä ei ilmanvaihdon säätimiä tarvitse koko ajan painella, mutta silti ilmanvaihto on aina sopivalla teholla ja märkätilat kuivuvat käytön jälkeen nopeasti. Viisivuotias Valtteri ja puolivuotias Verneri eivät vielä näistä hienouksista piittaa. Heille riittää veden roiskuttaminen.


RakennusOmakotitalo
Rakennusvuosi2001
Peruskorjaus2016-2017
Pinta-ala140 m2
IlmanvaihtokoneVallox 121 SE
Kaikki referenssit Siirry takaisin referenssien listaukseen

Aiheeseen liittyvät referenssit

Helppokäyttöisyys ilmanvaihtosaneerauksen tavoitteena

2000-luvun alussa rakennetun omakotitalon ilmanvaihtosaneeraus ilman kanavamuutoksia kävi kätevästi.

Omakotitalo

Saneeraus

Pedersöre Kulturfabrik

Toimitilat

Saneeraus, Uudisrakentaminen

Peruskorjaustalo Rauma

Omakotitalo

Saneeraus

Uusi ilmanvaihtokone vanhaan omakotitaloon

Helppo ilmanvaihtoremontti ilman kanavien muutostöitä

Omakotitalo

Saneeraus


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje