Alkujaan Valmetin Loimaan tehdas on kasvanut Myllykylän entisellä pellolla 50 vuoden aikana alkuperäisen suunnitelman mukaisesta 1000 neliön kokoonpanohallista 15000 neliön nykyaikaiseksi tuotantolaitokseksi.
Valmetin ilmastointialan toiminta aloitettiin Tampereella tekemällä sahatavarakuivaamoja sotakorvaustoimituksiin. Kuivaamoiden rinnalle tulivat teollisuusilmastointi ja 1949-50 huoneilmastointi. 1963 ilmastointiosasto siirrettiin Turun Pansioon, josta toiminnan laajentuessa ilmastointi laitteiden kokoonpano päätettiin siirtää Loimaalle. (Valmet – Asetehtaiden muuntuminen kansainväliseksi suuryhtiöksi, 1990.)
Loimaan kaupunki lupautui rakentamaan ja vuokraamaan Valmetille 1 000 neliömetrin hallin Myllykylään. Hetimiten rakentamisen alettua ilmeni tarve isommalle tehtaalle ja niinpä hallista tuli saman tien 2 000 neliön tuotantotila. Syksyllä 1971 Valmetin ilmastointiosasto siirtyi Pansiosta Loimaalle, ja pian sen jälkeen Valmet lunasti hallin kokonaan omakseen.


70-luvun lopulla tehtaan tuotannosta 2/3 oli pien- ja kerrostalojen ilmanvaihtoon tarkoitettuja laitteista. Nopeaa kasvua kuvastaa se, että kun vuonna 1978 Loimaalta toimitettiin 1000 pientalojen ilmanvaihtolaitetta, 1979 määrä oli 2400 ja vuonna 1980 jo 6000 kappaletta. (Valmet – Asetehtaiden muuntuminen kansainväliseksi suuryhtiöksi, 1990.) Se tarkoitti myös, että tuotantotilaa tarvittiin lisää.
Vuonna 1978 tehtaan viereen nousi kuplahalli varastotilaksi, ja seuraavana vuonna eli 1979 tehdasta laajennettiin 2 000 neliöllä ja sen yhteyteen rakennettiin myös toimisto- ja sosiaalitiloja. Lue lisää kuplahallista.

Valmetin myytyä Loimaan tehtaan toimivalle johdolle ja yrityksen nimen muututtua Valloxiksi todettiin tarpeelliseksi rakentaa erillinen toimistorakennus toimihenkilöille. Se valmistui 1989 ja 90-luvulla sitä laajennettiin toimihenkilömäärän kasvettua. Lue lisää yrityksen nimestä.
2002 oli jälleen aika laajentaa sekä tehdasta että sen toimisto- ja sosiaalitiloja. Tällä kertaa lisäneliöitä saatiin yhteensä 3 000 ja erityisesti varasto ja lähettämö saivat lisää kaivattua tilaa.

Tehtaan toiminta kuitenkin kasvoi tasaisesti koko ajan. Alkuperäisen tehtaan 40-vuotisjuhlavuonna 2011 saatiin käyttöön 4 200 neliötä uutta tehdas, toimisto- ja sosiaalitilaa.
Laajennuksesta iso osa tuli tehtaan levytyökeskuksen käyttöön, jonka kapasiteettia saatiin näin kasvatettua moninkertaiseksi. Myös uusi maalaamo sai upouudet tilat ja tuotekehityksen laboratoriotilaa.

Sen jälkeen tuotteiden määrä on edelleen kasvanut ja yritys on vuokrannut varastotiloja oman tehdasalueensa ulkopuolelta. Uutta tilaa on kuitenkin luvassa, sillä 2022 alkupuolella valmistuu uusin laajennus, jossa lähettämö- ja varastointitilat kasvavat noin 2000 neliötä. Laajennuksen oli tarkoitus valmistua jo 50-vuotisjuhlavuonna, mutta koronapandemia sekoitti aikataulun ja rakennustyöt aloitettiin lopulta maaliskuussa 2021.
Kolmen miljoonan euron rakennusinvestoinnin tavoitteena on parantaa asiakkaiden palvelua lisäämällä toimitusjoustavuutta entisestään. Sisälogistiikan uudelleenjärjestelyn kautta myös tuottavuus nousee.


Tehtaan vuotuinen kapasiteetti on tällä hetkellä noin 50 000 ilmanvaihtokonetta ja tuotteiden kysyntä on vain kasvanut.
Valloxin tulevaisuuden näkymät ovat niin vahvat, että uudetkaan tilat eivät tule riittämään, vaan vuokratilaa tarvitaan jatkossakin, sanoo tuotantopäällikkö Mikko Mäki.