Vallox-turnaus onnellisesti takana
Vallox Oy ja Jankko lentopallo ovat järjestäneet usean vuoden ajan Vallox Oy:n nimeä kantavan lentopalloturnauksen junioreille. Tällä kertaa turnaus pidettiin 2.1 Loimaan Hirvihovissa, ja turnaukseen osallistui yli 70 junioria. Turnauksen nuorimmat pelaajat olivat viisivuotiaita ja vanhimmat kymmenen ikävuoden paikkeilla. Mukana oli myös joukkueita Kosken Kaikusta ja Koijärven Kunnosta. Tuomareina toimivat Hurrikaani-Loimaan liigajoukkueen pelaajat, jotka jakoivat päivän aikana ahkerasti nimikirjoituksia. Turnaukseen osallistuneet joukkueet oli myös nimetty Hurrikaanin pelaajien mukaan, ja joukkueiden valmentajina toimivat Jankko lentopallon vanhemmat juniorit, jotka pääsivät opettelemaan samalla lasten kanssa toimimista.
Pitkän turnauspäivän keskellä pidettiin lounastauko, jonka ansiosta kaikki jaksoivat pelata päivän loppuun saakka. Vallox Oy oli myös järjestänyt jokaiselle pelaajalle kultaisen osallistumismitalin kotiin viemisiksi, joten kenenkään ei tarvinnut lähteä kotiin tyhjin käsin, vaan jokainen juniori lähti kotiin hymy huulilla ja tukka märkänä.
Jankko lentopallo ja Hurrikaani-Loimaa kiittävät Vallox Oy:tä tapahtuman mahdollistamisesta.

