Vallox FreshTalents: uutta ja raikasta osaamista Valloxille

Tanja Altti, henkilöstön kehittäjä

Kesän 2022 ajan Valloxilla työskentelee viisi korkeakouluopiskelijaa, jotka löysivät tiensä taloon Vallox FreshTalents -harjoitteluohjelman kautta. Harjoittelijoista neljä ovat uusia talentteja ja yksi on edennyt ohjelmassa jo pidemmälle.

Alkuvuodesta 2022 Valloxilla käynnistettiin jälleen haku monivuotiseen Vallox FreshTalent -harjoitteluohjelmaan, jonka ideana on löytää taloon tulevaisuuden osaajia. Harjoittelu alkaa avustavissa töissä ja opintojen edetessä ne muuttuvat vähitellen vaativampiin tehtäviin. Tavoitteena on, että harjoitteluohjelman lopulla opiskelija työskentelee itsenäisemmissä tehtävissä ja tekee opintoihinsa liittyvän lopputyön. Tänä vuonna harjoittelijoita haettiin mm. ohjelmistokehityksen ja myynnin tehtäviin.

Vallox FreshTalent -harjoittelijat

Valloxille oppimaan uutta ja kehittämään ohjausjärjestelmiä

Tuotekehityksen uutena harjoittelijana aloitti toukokuussa 22-vuotias tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelija Juho Martti. Turun ammattikorkeakoulussa kaksi vuotta opiskellut Juho on iloinen, että pääsi jo tässä vaiheessa opintoja oman alansa harjoitteluun ja tekemään mielekkäitä tehtäviä.

Valloxin ohjelmistokehitystiimin ohjauksessa hän on mukana kehittämässä automatiikkaa, joka tunnistaa ilmanvaihtokoneen suodattimien vaihtotarpeen. Myös uuden ohjaimen suunnitteluprojektissa on riittänyt mielenkiintoisia tehtäviä.

”Mielestäni parasta Valloxilla on, että aina voi rohkeasti kysyä apua toisilta, ja siihen jopa kannustetaan. Täällä on hyvin huomioitu se, ettei harjoittelija vielä osaa kaikkea”, Juho toteaa tyytyväisenä.

Projektityöskentely tutuksi kesän aikana

23-vuotias Oskari Ylitalo opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa konetekniikan insinööriksi ja syksyllä on alkamassa jo opintojen neljäs vuosi. Hän tuli Valloxille tekemään logistiikan / hankinnan laatuprojektia, joka on jo lähes valmis.

”Kartoitin saapuvan tavaran toimitusmääriä ja kirjasin ylös huomioita, joita pitää laadun kannalta ottaa huomioon saapuvan tavaran osalta. Tuloksena syntyi tarkastusraportti ja -pöytäkirja, jotka tullaan ottamaan Valloxilla käyttöön”.

Nyt Oskari jatkaa uuden projektin parissa, jossa hän mittaa ja kuvaa Valloxin tuotteiden varaosia. Oskari suosittelee Valloxia harjoittelupaikkana myös muille opiskelijoille: ”Olen saanut itsenäisiä tehtäviä ja oppinut mm. uusien järjestelmien, kuten ERP:in käyttöä, mistä on varmasti hyötyä jatkossa.”

Harjoittelijat tasavertaisia vakinaisten kanssa

Valloxin asiakaspalvelussa työskentelee tänä kesänä harjoittelijana 22-vuotias ekonomiopiskelija Juho Mäki. Hän valmistui keväällä Vaasan yliopistosta kauppatieteiden kandidaatiksi, ja syksyllä alkavat laskentatoimen maisterivaiheen opinnot. Juholla oli jo ennalta kokemusta Valloxin ilmanvaihtokoneista, sillä hän on työskennellyt runkojen kokoonpanossa Valloxin alihankkijalla.

”Olin jo aiemmin ajatellut, että voisin hakea Valloxille kesätöihin, ja kun huomasin tämän myynnin/asiakaspalvelun harjoitteluohjelmahaun, kiinnostuin heti”, Juho kertaa kevään hakuprosessia.

Juho kertoo oppineensa Valloxilla paljon uutta ja palvelee jo asiakkaita tuotteisiin ja tilauksiin liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi Juhon tehtäviin on kuulunut myyntitilausten käsittelyä ERP:issä sekä kehitysprojektina teknisen tuen yhteydenottojen kartoittamista.

Juhon mielestä harjoittelu Valloxilla on jopa ylittänyt odotukset ja hän mainitsee yhdeksi syyksi sen, että harjoittelijoita kohdellaan tasavertaisina vakituisten työntekijöiden kanssa.

”Olen päässyt mukaan myös PIM-kehitysprojektiryhmään. Koen erittäin mielekkäänä, että me harjoittelijatkin pääsemme mukaan tällaisiin isompiinkin projekteihin.”

Myynnissä on tärkeää tuntea tuotteet ja asiakkaat

22-vuotias turkulainen tuotantotalouden opiskelija Nelli Länsiö löysi tiensä Vallox FreshTalent -ohjelmaan sattuman kautta. Tekniikasta, myynnistä ja kansainvälisistä asioista kiinnostunut Turun AMK:n opiskelija tekee harjoitteluaan Valloxin vientimyynnissä.

”Olin keväällä kavereiden kanssa Teneriffalla ja uima-altaalla sain ajatuksen, että haenpa vielä kesätöitä. Näin tämän harjoitteluohjelman ilmoituksen ja koska tehtävät kuulostivat mielenkiintoisilta ja Vallox sopivan kokoiselta yritykseltä, lähetin hakemuksen saman tien”, Nelli naurahtaa.

Ensimmäiset 1,5 kk ovat kuluneet tuotevalikoimaan, toimintaan ja markkinoihin tutustumisessa. ”Monenlaista Excelin pyörittelyä on ollut paljon”, Nelli toteaa hymyillen ja kertoo pitävänsä siitä.

Tehtäviä tähän mennessä on ollut mm. yhteistyössä asiakaspalvelun Juhon kanssa CRM:ään liittyvä projekti sekä asiakastyytyväisyyskyselyn tekeminen maahantuojille. Nellin ja Valloxin tavoitteena on löytää sopiva opinnäytetyön aihe Valloxilta ja jatkaa harjoittelua pysyvämpänä työsuhteena.

Vallox FreshTalent -harjoittelijat
Kesän 2022 Vallox FreshTalent -harjoittelijat Nelli Länsiö (vas.), Oskari Ylitalo, Juho Mäki, Tomi Haapanen ja Juho Martti (edessä).

Monivuotinen harjoittelu etenee suunnitellusti

Ensimmäiseen Vallox FreshTalent -harjoitteluohjelmaan vuonna 2019 valittiin kolme harjoittelijaa tuotekehitystehtäviin teknisiltä koulutusaloilta. Yksi heistä on 23-vuotias konetekniikan diplomi-insinööriopiskelija Tomi Haapanen, joka työskentelee Valloxilla nyt neljättä kesää. Kaksi ensimmäistä harjoittelukesää kuluivat tuotannossa. Tomin mukaan työkokemus mm. osakokoonpanossa ja ilmanvaihtokoneiden loppukokoonpanossa on auttanut hahmottamaan tuotteiden valmistuksessa huomioitavat seikat, mikä auttaa nykyisissä tehtävissä tuotteen ylläpitotiimissä.

”Tuotteen ylläpitotiimissä kehitetään tuotannossa olevia tuotteita entistä paremmiksi huomioiden muutostarpeet, joita on tullut esimerkiksi tuotannosta tai asiakkailta”, Tomi kertoo.
Tomi on ollut Vallox FreshTalent -harjoitteluohjelmaan erittäin tyytyväinen ja mahdollisesti ensi kesänä hän työstää Valloxille jo diplomityötään.

”Harjoittelu on kaiken kaikkiaan vastannut hyvin odotuksiani ja olen päässyt etenemään koko ajan vaativampiin suunnittelutehtäviin, kuten alun perin oli tarkoituskin.”

Nykyään suunnittelijana Valloxin T&K-osaamiskeskuksessa työskentelevä Samuli Anttonen siirtyi tuotekehitystehtäviin Vallox FreshTalent -harjoitteluohjelman kautta. Vallox oli Samulille tuttu työpaikka jo ennen harjoitteluohjelmaa, sillä hän oli opintojen ja harjoittelun alkaessa työskennellyt Valloxilla kokoonpanotehtävissä jo useiden vuosien ajan. Siitä syystä Samulin varsinainen harjoitteluohjelma alkoi suoraan tuotekehitystiimiin hyppäämällä ja nykyinen työ uusien tuotteiden kehitystiimissä vastaa hyvin hänen konetekniikan insinöörin koulutustaan.

Lue lisää Vallox FreshTalent -harjoitteluohjelmasta.

Chat Nollaa keskustelu
Chat