Ali Aaltonen, koulutuspäällikkö
Uuden Vallox Delico -kupusarjan suunnittelun lähtökohtana oli hyvän kärynsieppauskyvyn ja helppokäyttöisyyden lisäksi tyylikäs ulkonäkö. Jotta liesikupu näyttää hyvältä myös valmiissa keittiössä, vaaditaan asennustyöltä tarkkuutta. Siksi Vallox Delico -liesikupujen asennustapaan kiinnitettiin suunnittelussa erityistä huomiota.
Vallox Delico -kuvut integroidaan keittiökalusteisiin eli kuvun asennus aloitetaan, kun keittiöön on saatu kaapit paikoilleen. Kuvun mukana toimitetaan erilliset kiinnityslistat, jotka toimivat kahdessa eri asennusvaiheessa: kuvun paikan mitoituksessa ja varsinaisessa kiinnityksessä. Kiinnityslistojen ansiosta kupua ei tarvitse kannatella turhaan asennustyön aikana.
Listat toimitetaan yhteen liitettyinä, joten ennen asennustyötä ne irrotetaan toisistaan. Irrotettuna listat toimivat ikään kuin ”sapluunana”, joiden avulla kiinnitysmerkit piirretään tarkasti oikeille kohdille.

Näin Vallox Delico -liesikuvun asennus etenee
- Mitoita kuvun paikka kiinnityslistojen avulla. Merkkaamisen jälkeen kevyet listat ruuvataan kiinni kaapiston kumpaankin sivuun.
- Kiinnitä kaapiston takaseinään laatikosta löytyvä kannatinlista.
- Nosta kupu ja liu´uta se paikoilleen kiinnityslistoja pitkin. Kupu loksahtaa paikoilleen kiinnityslistan koukkumaiseen osioon.
- Lukitse kupu paikoilleen kiinnityslistoissa olevien lukituskielekkeiden avulla. Ne pitävät kuvun tiukasti paikoillaan.
- Säädä vielä etupaneeli kalusteovien kanssa samaan tasoon. Etupaneelin portaattoman säädön avulla se saadaan tarkasti samalle tasolle kalusteovien kanssa niiden paksuudesta riippumatta.
Tyylikäs lopputulos palkitsee tarkan asennustyön
Siistin asennustyön voi vielä tarvittaessa viimeistellä Vallox Delico-kupujen mukana toimitettavan valkoisen verhoilulistan kanssa. Se peittää mahdollisesti liesikuvun ja takaseinän väliin jäävän raon. Yläkaappien syvyyshän vaihtelee keittiökalusteiden valmistajan mukaan.
Keskimäärin 10 kg painoisen kuvun kannattelu asennusvaiheessa on turhaa ja uusien Vallox Delico-kupujen kanssa sitä ei enää tarvitse tehdä. Uudenlainen asennustapa vaatii tarkkuutta, ja lopputuloksena on tyylikäs ja miellyttäväkäyttöinen liesikupu.
Jotta asennus sujuu ensimmäiselläkin kerralla sujuvasti, kannattaa tutustua liesikuvun asennusohjeeseen ja katsoa video Vallox Delico-liesikupujen asennuksesta.