Kansainvälinen Indoor Air 2022 -konferenssi kokoaa sisäilmatutkijoita Suomeen

Professori Pertti Pasanen, Itä-Suomen yliopisto & toiminnanjohtaja Mervi Ahola, Sisäilmayhdistys ry

Itä-Suomen yliopistolla Kuopiossa järjestetään 12. – 16.6.2022 kansainvälinen Indoor Air -konferenssi, jota Vallox sponsoroi. Tapahtumassa noin 500 sisäilmatutkijaa eri tieteenaloilta esittelevät tuoreimpia tutkimustuloksiaan. Konferenssin järjestävät Itä-Suomen yliopisto ja Sisäilmayhdistys.

Mervi Ahola ja Pertti Pasanen

Miksi Indoor Air 2022 konferenssi järjestetään ja keille se on tarkoitettu?

Indoor Air -konferenssi on tarkoitettu sisäilmatutkijoille, joita on ilmoittautunut yli 500 kaikkialta maailmasta. Mielenkiintoista sisäilmatutkimuksessa on, että sitä tutkitaan monista eri näkökulmista. Konferenssissa onkin tutkijoita eri tieteenaloilta, kuten terveystieteilijöitä, rakennusterveyden tutkijoita, sisäilman laadun, ilmanvaihdon ja talotekniikan asiantuntijoita, psykologeja jne. Konferenssissa kuullaan tutkimustuloksia niin sisäilman terveysvaikutuksista, ilmanlaadun kokemuksista, kemiallisista mittauksista, ja yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Tämän vuoden konferenssin mottona on Terveet ihmiset terveessä sisäympäristössä, miksi?

Terveet ihmiset terveessä ympäristössä valittiin konferenssin teemaksi, koska ympäristö vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Tärkeintä konferenssissa on edistää sisäympäristön laatua ja selvittää syy-seuraussuhteita ihmisen hyvinvoinnin ja ympäristön välillä. Sisäilman laatu on vaikea mitata suoraan ja siksi sitä tutkitaan pitkälti negaatioiden kautta (eli mitataan altisteita, epäpuhtauksia ja oireita). Vaikutukset ihmiseen ja ihminen ja sen hyvinvointi ovat aina keskiössä. Ympäristöä ja sen aiheuttamia oireilua tutkittaessa, on altistumisympäristöt huomioitava aina kokonaisvaltaisesti.

Yhtenä konferenssin pääteemana on Ilmanvaihto ja ilman puhtaus. Miksi se on nyt ajankohtainen aihe ja miksi sitä käsitellään konferenssissa?

Sisäilman raaka-aineena on ulkoilma, jossa on aina epäpuhtauksia. Niiden vuoksi sisälle tuotava ilma on puhdistettava, jotta ulkoilman epäpuhtaudet saataisiin pidettyä poissa. Ilmanvaihdolla hallitaan sisäilman laatua, jotta päästään lopputulokseen ”terve ihminen terveessä rakennuksessa”. Ilmanvaihto ja muut tekniset ratkaisut ovat ajankohtaisia nyt myös koronapandemian vuoksi. Pandemian aikana tutkimus on osoittanut, että esim. virusten leviäminen ilmateitse on mahdollista ja että ilmanjako on tärkeää, jotta infektioiden levittämistä voidaan estää. Näistä aiheista kuullaan tutkimustuloksia useissa esityksissä.

Yhtenä aiheena konferenssissa on sisäilman laadun monitorointi. Mitä se tarkoittaa ja miksi se on tärkeä, ajankohtainen aihe?

Sisäilmaa mitataan ja monitoroidaan, jotta saadaan esille, mitkä epäpuhtaudet heikentävät sisäilman laatua tai miten ilmanvaihto toimii. Laitteet, joilla mittausta tehdään ovatkin kehittyneet paljon ja monitoroinnista ollaan nyt todella kiinnostuneita. Sisäilmasta voidaan monitoroida esim. hiukkasmaisia epäpuhtauksia (palamisesta, luontolähtöiset, taudinaiheuttajat), orgaanisia yhdisteitä, hiilidioksidia, lämpötilaa ja kosteutta. Mittauslaitteilla saadaan aineistoa, jonka avulla voidaan analysoida ja muodostaa trendejä. Koska mittaaminen on nykyään helppoa ja melko edullistakin, täytyy aina pohtia tarkkaan, mitä on tarpeen mitata ja minkä vuoksi.

Yksi teemoista liittyy kestäviin ja terveisiin rakennuksiin. Millainen on terve rakennus ja miksi aihe on tärkeä keskustelun aihe?

Kestävät ja terveet rakennukset ovat tutkimuksissa pitkään toistunut teema. Kestävän rakentamisen ajatuksena on, että säästämme ympäristöä rakennusmateriaalivalinnoilla. Kun rakennetaan kerralla hyvin ja valitaan kestäviä materiaaleja, ei tarvitse heti saneerata. Rakennuksen käyttöaika pitenee ja se jos mikä on kestävää.

Mitä tulisi tehdä, jotta tulevaisuudessa yhä useampi voisi viettää arkensa terveenä ja terveellisessä sisäympäristössä?

Ilmanvaihdolla on merkitystä, koska sillä vaikutetaan sisäilmaan. Ilmanvaihdon, kuten muunkin talotekniikan huollolla ja kunnossapidolla (kuten suodattimien vaihdolla) on iso rooli. Yhtä tärkeää on, että poistetaan ja ehkäistään epäpuhtauksien syntymistä mm. huolehtimalla rakenteiden kunnosta, käyttämällä vähäpäästöisiä rakennusmateriaaleja ja siivoamalla säännöllisesti. Sisäilmaongelmat eivät koskaan ole yhden tekijän syy, vaan pitää katsoa kokonaisuutta ja eliminoida heikoin lenkki.

Miksi Indoor Air 2022-konferenssi järjestetään Suomessa?

Suomalainen sisäilmatutkimus on korkealla tasolla ja kansainvälisesti arvostettua. Konferenssin myötä tätä osaamista saadaan myös esille. Konferenssin saaminen Suomeen on hyvä kunnianosoitus suomalaiselle sisäilmatutkimukselle.

Sisäilmayhdistys on nyt toista kertaa järjestämässä arvostettua Indoor Air -konferenssia, jonka järjestämisestä kilpaillaan. Konferenssi pidetään Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella, jonka yhtenä vahvana tutkimusteemana on sisäympäristön tutkimus. Konferenssin järjestämisoikeuden myöntää sisäilma-alan kansainvälinen tieteellinen järjestö ISIAQ.

Vallox toimii Indoor Air -konferenssin hopeasponsorina. Tutustu konferenssiin.

Chat Nollaa keskustelu
Chat