Osaava henkilöstö on kestävän menestyksen perusta

Published 29.10.2026

HR-asiantuntija ja työnjohtaja tarkastelevat verkkokoulutusympäristön sisältöjä.
Valloxilla yhtenä oppimisympäristönä on verkkokoulutuspalvelu, joka sisältää laajan valikoiman erilaisia oppimissisältöjä. Kuvassa HR-asiantuntija Tiina Vahalahti ja työnjohtaja Marko Mikkonen etsimässä palvelusta sopivia koulutuksia.

Valloxin arvoihin kuuluu jatkuva kehittyminen. Se tarkoittaa halua kehittää niin yrityksen toimintatapoja kuin tuotteita, mutta myös henkilöstön osaamista jatkuvasti.

Työntekijöiden ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää paitsi yrityksen kilpailukyvyn, mutta myös henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. Samalla rakennetaan pohjaa yrityksen tulevaisuuden menestykselle ja varmistetaan, että henkilöstöllä on valmiudet vastata muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin.

”Yritys kehittyy vain, kun sen henkilöstöllä on mahdollisuus kehittää osaamistaan”, painottaa HR-asiantuntija Tiina Vahalahti.

Osaaminen tukee vastuullista liiketoimintaa

Työelämä muuttuu jatkuvasti, ja samalla muuttuvat myös osaamisvaatimukset. Tällä hetkellä erityisesti tekoäly ja tietoturva edellyttävät henkilöstöltä uuden tiedon omaksumista.

”Erilaiset lakisääteiset velvoitteet ja minimivaatimukset tulee tietenkin täyttää, mutta tavoitteemme on, ettei se jäisi siihen, vaan koulutetaan enemmän”, Vahalahti kertoo.

Valloxilla osaamisen kehittäminen nähdään osana vastuullista toimintaa. Tavoitteena on varmistaa, että henkilöstöllä on ajantasaiset tiedot ja taidot toimia turvallisesti, tehokkaasti ja yrityksen arvojen mukaisesti. Kouluttamalla henkilöstöä halutaan myös tukea työntekijöiden mahdollisuuksia ylläpitää ja kasvattaa omaa työmarkkina-arvoaan myös tulevaisuudessa.

Monipuolisia mahdollisuuksia oppia

Vallox tarjoaa henkilöstölleen monipuolisia koulutusmahdollisuuksia ja niihin varataan vuosittain tarvittava budjetti. Joskus toive tietyn koulutuksen suorittamisesta lähtee asiantuntijalta itseltään, toisinaan esihenkilö voi ehdottaa tiettyä kurssipäivää tai laajempaa opintokokonaisuutta tiimiläiselleen.

Toimihenkilöillä on mahdollisuus kasvattaa muun muassa omaa työssä tarvittavaa kielitaitoaan osallistumalla työnantajan tarjoamiin kielikoulutuksiin. Lisäksi jatkuva tietoturvakoulutus on ollut jo pitkään osa Valloxin toimihenkilöiden arkea. On tärkeää, että toimihenkilöt osaavat tunnistaa niin tietojenkalasteluviestit kuin muutkin tietoturvariskit.

Joustavaa oppimista työn rinnalla

Uutena toimihenkilöiden oppimisympäristönä on verkkokoulutuspalvelu, joka sisältää laajan valikoiman erilaisia oppimissisältöjä. Palvelusta löytyy koulutuksia esimerkiksi tekoälystä, tietoturvasta, myynnistä, taloushallinnosta ja erilaisista työelämätaidoista. Esihenkilöt voivat laatia tiimeilleen koulutussuunnitelmia työn tarpeiden perusteella, mutta jokainen voi myös kehittää osaamistaan omien kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti.

”Käytännössä oma kiinnostus ja motivaatio ovat rajana sille, kuinka pitkälle osaamistaan haluaa viedä. Mikään ei estä toimihenkilöitä opiskelemasta palvelussa myös vapaa-ajallaan sellaisiakin opintoja, joita ei ole lisätty yhdessä työnantajan kanssa sovittuun koulutussuunnitelmaan”, Vahalahti kertoo.

Palvelu on vasta tänä syksynä otettu Valloxilla laajempaan käyttöön, joten aika näyttää kuinka paljon opintoja suoritetaan. Mahdollisena haasteena Vahalahti näkee kiireen, eli kun kalenteri on täynnä palavereja ja projekteja, voi olla vaikea nähdä, että oman osaamisen kehittäminen lopulta antaa enemmän kuin ottaa. Verkossa tapahtuva opiskelu tuo koulutukset kuitenkin helpommin saavutettaviksi.

”Kalenterista löytyy todennäköisesti paremmin aikaa, kun koulutuksia voi suorittaa pätkissä ja itselle sopivana ajankohtana, eikä tarvitse varata puolta päivää esimerkiksi koulutuspaikkakunnalle matkustamiseen.” 

Osaamisen kehittäminen avaa uusia urapolkuja

Työpäivän aikana tapahtuvien koulutusten lisäksi Vallox tukee pitkäjänteisempääkin opiskelua esimerkiksi oppisopimuskoulutusten avulla. Oppisopimusta on hyödynnetty muun muassa esihenkilö-, HR- ja IT-tehtävissä työskentelevien osaamisen kehittämisessä. Myös opintovapaisiin ja harjoitteluihin suhtaudutaan myönteisesti, ja työntekijöille pyritään löytämään mahdollisuuksia yhdistää työ ja opiskelu. 

”Meillä Valloxilla on ihan lähivuosiltakin paljon esimerkkejä, kuinka työntekijä on hankkinut itselleen omaa työtä tukevan tutkinnon tai vaihtanut tehtävää talon sisällä suoritettuaan esimerkiksi korkeakoulututkinnon.”

Tuotannon tehtävissä toimiville on myös myönnetty parin päivän tai viikonkin kestäviä koulutusvapaita, vaikka koulutus ei aivan suoraan omaan työhön liittyisikään. Kaikenlainen uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen, vaikkapa työhyvinvointiin liittyen, koetaan työnantajan näkökulmasta vain plussana.

Uusia asioita opitaan arjessa osana työtehtäviä

Kaikkea osaamista ei hankita koulutusluokassa tai verkkokoulutusympäristössä. Merkittävä osa oppimisesta tapahtuu päivittäisessä työssä, uusien toimintatapojen käyttöönotossa sekä yhteistyössä muiden kanssa.

”Se saattaa arjessa jäädä jopa huomaamatta, että on taas oppinut jotain uutta”, Vahalahti huomauttaa.

Tuotannossa moniosaamiseen on panostettu systemaattisesti, jotta työntekijät voivat tarvittaessa työskennellä eri työpisteissä. Tämä lisää joustavuutta, vahvistaa osaamista ja auttaa varautumaan erilaisiin poikkeustilanteisiin.

Yritys kehittyy vain, kun sen henkilöstöllä on mahdollisuus kehittää osaamistaan.

HR-asiantuntija Tiina Vahalahti

Osaamisen kehittäminen lisää varmuutta ja työhyvinvointia

Koulutuksilla on vaikutusta paitsi työn tuloksiin myös työntekijöiden arkeen. Kun oma osaaminen pysyy ajan tasalla, työ tuntuu sujuvammalta ja muutoksiin on helpompi sopeutua.

Valloxilla työhyvinvointia tuetaan myös erilaisilla työssä jaksamiseen liittyvillä koulutuksilla ja ohjauksilla yhteistyössä työterveyshuollon kanssa.

”Työfysioterapeutti kävi juuri tuotannon puolella katsomassa työskentelyä työpisteillä ja antamassa samalla ergonomiaohjausta. Näen myös sen tietyllä tapaa osaamisen kehittämisenä, jolla voi olla suora vaikutus työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin työajan ulkopuolella”, Vahalahti toteaa.

Lisäksi henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua ensiapu- ja työturvallisuuskoulutuksiin säännöllisin väliajoin. Yhdessä kouluttautumalla myös osaaminen kasvaa yhdessä.

Katse tulevaisuudessa

Työyhteisön kehittämissuunnitelmaan on kerätty organisaatiotasolla yleisiä osaamisen kehittämisen alueita. Jatkossakin Valloxilla nähdään erityisen tärkeinä tekoälyyn, tietoturvaan ja muutoskyvykkyyteen liittyvät taidot. Näitä osaamisalueita kehitetään tavoitteellisesti, ja suunnitteilla ovat myös tiimi- sekä henkilökohtaiset osaamiskartoitukset, joiden avulla koulutustarpeita voidaan tunnistaa entistä tarkemmin.

”Keskusteluun tulee ottaa mukaan sekä esihenkilö että työntekijät, jotta löydetään ne todelliset tarpeet”, Vahalahti toteaa, ja jatkaa:

”Yleisesti voisi sanoa, että työelämässä vaaditaan koko ajan enemmän muutoskyvykkyyttä, jotta pysyy mukana jatkuvasti kiihtyvässä muutostahdissa. Koulutuksilla voidaan lisätä varmuutta omasta osaamisesta ja kyvystä oppia uutta, mikä osaltaan auttaa kasvattamaan resilienssiä.”

Vahalahden mukaan henkilöstö arvostaa sitä, että Valloxilla panostetaan koulutukseen, ja että kouluttautumiseen tarjotaan mahdollisuuksia laajalla skaalalla ja eri tavoilla toteutettuna.

”Haluamme, että osaamisen kehittäminen on luonnollinen osa työarkea. Kun henkilöstö oppii uutta, hyötyvät siitä työntekijät, asiakkaat ja koko yritys.”

Chat
Tarvitsetko apua ilmanvaihtoon?