Uusi hiilijalanjäljen laskentatyökalu

Olemme Valloxilla laskeneet hiilijalanjälkeämme jo vuodesta 2021 lähtien. Ensimmäisenä vuonna keskityimme pelkästään oman toiminnan päästöjen selvittämiseen, mutta jo seuraavana vuonna lähdimme laajentamaan laskentaa myös Scope 3:een eli arvoketjun päästöihin. Laskenta on vuosien saatossa vähitellen tarkentunut ja nyt voimme väittää, että meillä on kerättynä suurin osa scope3-päästöistä, ainakin kaikki merkittävimmät.

Excel-pohjaisesta laskennasta maksulliseen työkaluun

Alun perin olemme hyödyntäneet hiilijalanjäljen laskennassa Keskuskauppakamarin tekemää excel-laskentapohjaa, josta julkaistiin viime vuonna verkossa täytettävä versio. Teimme silloin laskennan verkkotyökalua hyödyntäen, mutta excel säilyi rinnalla paikkana, johon täytimme eri lähteistä kerättäviä kulutus- ja päästötietoja.

Vuosittain yhtenä suurimmista haasteista on ollut viimeisimpien päästökertoimien etsiminen ja päivittäminen laskentapohjaan. Taulukkolaskennassa on myös aina inhimillisen virheen mahdollisuus, koska mittayksiköiden muuttuessa myös käytetyt kaavat pitää aina muistaa tarkistaa. Keskuskauppakamarin verkkopohjainen työkalu poisti mittayksiköihin liittyvät virheet, mutta päästökertoimien osalta tilanne oli edelleen yhtä haastava kuin ennenkin.

Tänä vuonna päätimme siirtyä GHG-laskennan osalta seuraavaan vaiheeseen ottamalla käyttöön hiilijalanjälkilaskentaan suunnitellun verkkopohjaisen maksullisen työkalun. Työkalun avulla työläs päästökerrointen etsiminen on historiaa, koska valitut päästökertoimet päivittyvät järjestelmään vuosittain automaattisesti. Varsinainen laskenta tapahtuu annettujen lähtötietojen ja yksiköiden perusteella, jolloin myöskään laskennan tarkistukseen ei tarvitse enää käyttää aikaa. Työ siis helpottuu ja nopeutuu merkittävästi.

Työkalu mahdollistaa meille myös tavoiteasetannan ja erilaisten vaihtoehtojen simuloinnin. Päästövähennystavoitteiden asettaminen sekä toimenpiteiden seuranta ja raportointi sujuvat saman työkalun kautta.

Vaikka uusi työkalu nopeuttaa tekemistä ja mahdollistaa paljon uusia asioita, niin vuosien työ excel-pohjaisen hiilijalanjälkilaskennan parissa ei suinkaan ole ollut turhaa. Itse laskennan perusteiden ymmärtäminen ja päästökerroinviidakkoon tutustuminen ovat antaneet hyvän perustan, josta on paljon apua tietoja kerätessä ja tuloksia tulkitessa.

Laskennan ulkopuolelle on rajattu Scope 3 -päästöistä myytyjen tuotteiden prosessointi sekä myytyjen tuotteiden käytöstä poisto. Tämä johtuu siitä, että emme pysty arvioimaan näitä päästöjä. Lisäksi kaikki kuljetuksien ja jakelun päästöt on huomioitu Valloxilta asiakkaalle saakka. Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta laskea kuljetuksista syntyviä päästöjä asiakkaaltamme eteenpäin, koskivat ne sitten välivarastointia tai kuljetusta loppuasiakkaalle. Myös ulos vuokrattu omaisuus, franchising ja sijoitukset jätettiin laskennan ulkopuolelle, koska tällaisia päästöjä ei ole.
Chat
Tarvitsetko apua ilmanvaihtoon?