Urheilijoiden uutisia

26.9.2018 11.32

Rockets kauteen rajusti nuorennetulla ryhmällä

Jääkiekon kakkosdivisioonan länsirannikon lohko 6 pyörähti käyntiin torstaina 20.9. Lohkossa pelaa kymmenen joukkuetta, joista yksi on kovan nuorennusleikkauksen läpikäynyt Rockets.

Viime kaudella välieriin selvinneestä ryhmästä puuttuvat tällä kaudella mm. sellaiset pelurit kuin Tomi Korvenpää, Eetu Piki, Marko Heino, Antti Mäkelä, Sakari Kaaja, Teemu Jokela, Matias Mylen ja Riku Vuorinen. Kun paluupuolella on ainoastaan Teemu Tattinen, joka palaa yhden Lauttakylässä vietetyn kauden jälkeen tuttuun Rockets paitaan, niin voidaan sanoa, että nuorennusleikkaus tulee olemaan varsin raju. Kokeneesta kaartista paineet kasautuvat paljolti ykkösketjun Miska Niemi – Jari Hakala – Tomi Pietilä varaan. Puolustuksen tukipilareita ovat kokeneet Järviset Janne-Matti ja Tuomas sekä maalivahtiosastolla jatkava, usean vuoden ykkösveskarin viittaa kantanut, Jesse Ruohonen. Nyt on lupa odottaa myös todellista läpimurtoa taitavalta kaksikolta Olli Piki ja Niilo Leppämäki. Lisäksi muutama juniori väläytti jo viime kaudella osaamistaan ja nyt he ovat vuoden vanhempia ja vahvempia, joten yllätyksiä on varmasti tiedossa.

Myös valmennus vaihtuu. Vastuuvalmentajaksi astuu Marko Vehmas, joka pelasi usean kauden Forssan Palloseuran joukkueessa ja toimi tämän jälkeen kuusi kautta FPS:n apuvalmentajan. Nyt hänelle avautui paikka ottaa seuraava askel ja siirtyä Rocketsin valmentajaksi. Tämä on myös hänelle mainio näytön paikka, miten saada nuori nälkäinen ryhmä siihen iskuun, että sarjassa menestytään. Minimitavoitteena voitaneen asettaa sarjapaikan säilyttäminen, mutta todellinen tavoite on varmasti viime kausien tapaan edetä play-offeihin eli kahdeksan parhaan joukkoon.

Länsirannikon lohko näyttää varsin tasaiselta ja mielenkiintoiselta. Mielenkiintoiseksi sen tekevät uudet joukkueet. Kokemäen Kovaväki luopui sarjapaikastaan, mutta tilalle tulee uusia, värikkäitä joukkueita. Naantalin VG-62 tipahti suomensarjasta ja rakentaa uutta tulevaisuutta myös nuorennusleikkauksen kautta. Porin KarhuHT:n kakkosjoukkue nousi täksi kaudeksi sarjaporrasta ylemmäksi ja saman teki myös Loimijoen Liekit Forssasta, joka varmasti tuo oman jännitteensä Loimaa–Forssa -akselin herruudesta taisteltaessa.

Rockets aloitti kautensa 20.9 juuri Forssassa Liekkejä vastaan ja ensimmäinen kotiottelu pelataan perjantaina 28.9 kello 19.30 Loimaalla, jolloin vastustajaksi saapuu aina niin rakas Paimion Haka Hockey.

rocketsISOjpg


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje