Urheilijoiden uutisia

3.5.2017 10.15

Hurrikaanin mitaliputki sai jatkoa

Lentopallon Mestaruusliigan kymmenes liigakausi tuotti Hurrikaani-Loimaalle seurahistorian kuudennen mitalin. Jo neljännen kerran joukkueelle ja sen pelaajille luovutettiin finaalisarjan jälkeen hopeiset mitalit. Nyt jo kuudennen kerran putkeen mitalin voittanut Hurrikaani joutui taipumaan finaaleissa Vammalan Lentopallolle. Valepalle Suomen Mestaruus oli kolmas. Näin ollen loimaalaiset joutuvat edelleen odottamaa sitä kaikkein kirkkainta mitalia.

Kokonaisuudessaan liigakausi oli loimaalaisen urheilun ylpeydelle menestys. Se voitti runkosarjan, häviten 30 runkosarjan ottelusta vain kaksi. Sen lisäksi europeleissä Hurrikaani sai testata omaa tasoaan yhtä maailman kovinta seurajoukkuetta vastaan, kun italialainen Trentino tuli CEV-cupin toisella kierroksella vastaan. Trentinon joukkue saapui Loimaalle aivan optimaalisella joukkueella. Joukkueen tasosta kertonee parhaiten, että aloitusseitsikossa jokainen pelaaja oli oman maansa maajoukkueessa! 

Kilpailullisen menestyksen lisäksi seura rakensi talveen mielenkiintoisen konseptin, jossa Hurrikaani ja yhteistyökumppaninaan Loimaan yrittäjien oma yhdistys Kauppala, järjestivät muotinäytöksen ja huutokaupan. Sen lisäksi Hurrikaanin yhteistyökumppaneilla oli mahdollisuus tulla esittelemään omaa toimintaa, tuotteitaan ja yritystään tapahtumaan, joka jo ensimmäisellä kerralla keräsi yli 2000 kävijää. Myös pitkäaikainen yhteistyökumppani Vallox Oy oli mukana omalla messuosastollaan. Tällä tapahtumalla seurajohto halusi antaa yrityksille mahdollisuuden päästä hyötymään Hurrikaanin sidosryhmistä ja suosiosta. Palaute tapahtumasta oli positiivinen ja jatkoa seuraa ensi vuonna.

2017_finaali
Copyright Juuso Riponiemi

Kun kausi on nyt ohi, tarkoittaa se pelaajille hetken lomaa harjoittelusta ja peleistä. Seurajohto paiskii töitä toimistolla rakentaen yhdessä päävalmentaja Lauri Rantasen kanssa uutta joukkuetta. Hurrikaanin rakennustyö on haastavaa, koska sopimuksia on vasta yksi. Matti Oivanen jatkaa Loimaalla, mutta muu joukkue pitää rakentaa uusiksi. Osittain seura solmii jatkosopimuksia vanhojen pelaajien kanssa, mutta joissain määrin vaihtuvuuttakin tulee. Tarkoitus on kuitenkin pitää kotimaisuusaste verrattain korkeana, mikä lisää hiukan haastetta joukkueen rakentamisessa. Varmaa kuitenkin on, että jatkossakin Hurrikaani saa jalkeille kilpailukykyisen joukkueen, jolla taistellaan mitaleista.

Kuuden edellisen kauden aikana Hurrikaani on osoittanut nousseen kotimaisen lentopallon huipulle. Kun puhutaan suomalaisesta ammattilaislentopallosta, puheissa ei voi ohittaa Hurrikaania. Se on melko lyhyen liigahistorian aikana saanut rakennettua menestyvän konseptin taloudellisesti tukevalle pohjalle. Hurrikaani merkitsee Loimaalle ja Varsinais-Suomelle paljon. Sen tekemistä ja tuloksia seurataan, ottelut keräävät aina liigan kovimpia yleisömääriä ja ottelutapahtumista on onnistuttu rakentamaan urheilullisen toiminnan lisäksi monipuolinen elämys.  Kun fanipohja on tarpeeksi laaja, luo se turvallisen pohjan sille kovalle työlle, jota seurassa jatketaan edelleen. Hurrikaanilla on merkitystä ihmisille ja yrityksille. Ja se on lopulta se tärkein asia.

Hurrikaani toivottaa hyvää kesää pitkäaikaiselle yhteistyökumppanille Valloxille ja sen työntekijöille! 


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje